rotista

yleistä

 

rotta on laumaeläin, joten niitä on oltava aina vähintään kaksi. TOsin, kaksi on pari, kolme lauma. ROttien elin-ikä on n. 1,5-2,5 vuotta, ja yleisimmät sairaudet ovat nisäkasvaimet (naarailla), sekä hengitystieongelmat. yleisesti rotat ovat kuitenkin terveitä lemmikkejä.

Kenelle?

rotat ovat älykkäitä, uteliaita ja sosiaalisia eläimiä, jotka kiintyvät omistajaansa. ne sopivat hyvin jokaiselle, joka on valmis sitoutumaan lemmikin hoitoon, eikä harmistu liikaa niiden aiheuttamista sotkuista tai tuhoista. jyrsijöinä rotat iskevät nimittäin hampaansa mielellään kaikkeen, minkä takia onkin syytä tehdä ulkoilualueesta rotille turvallinen. lisäksi rotat merkkaavat reviirinsä (mukaan lukien oman ihmisensä) pissalla, ja saattaapa papanoitakin löytyä piuhapeppujen jäljiltä. kouluikäisten lasten kanssa rotat ovat mainioita lemmikkejä, kunhan aikuisella on päävastuu hoidosta.

hoito

viikoittaisiin hoitorutiineihin kuuluvat häntien rasvaus sekä kynsien leikkaus, häntä pitää myös pestä tarvittaessa. varsinainen kylvettäminen ei ole tarpeellista, ellei rotta sottaa itseään kunnolla. kynnet voi leikata ihmisille tarkoitetuilla kynsileikkureilla tai -saksilla, häntä rasvataan hajusteettomalla perusvoiteella ja pestään miedolla pesuaineella. tärkeintä rotan totuttamisessa hoitotoimenpiteisiin on, että sinä päätät, koska homma on valmis. pyristelyllä ei siis pääse vapaaksi, ja toki hyvästä käytöksestä seuraa palkkio.

ruokinta

rottien aineenvaihdunta on nopeaa, joten niillä tulee olla jatkuvasti tarjolla kuivaruokaa. omat rottani syövät altromin rotta/hiiri elatus -pellettiä, wilmien siemensekoitusta (kerran - pari viikossa) sekä monipuolista tuoreruokaa. proteiinilisää (kananmunat, liha) aikuiset rottani saavat kerran - pari viikossa, kasvuikäiset useammin, samoin kuin tuoreruokaa. luonnollisesti raikasta vettä tulee myös olla saatavilla koko ajan. 

periaatteessa rotat voivat syödä lähes kaikkea samaa kuin ihmisetkin, ja niinpä ne ovatkin usein lautaseni reunalla maistiaisia hakemassa. toki liika suola, rasva sekä todella mausteinen ruoka on syytä jättää vähemmälle.

 

asuminen

häkki on rotan koti, ja mitä suurempi, sen parempi. suomen kesyrottayhdistys suosittelee kahdelle rotalle minimissään häkkiä, jonka mitat ovat senteissä 80 pituus, 50 syvyys ja 90 korkeus. rottien ulkoilumäärä ei vaikuta häkin kokoon, joten kannattaa hankkia kerralla riittävän iso häkki. häkkejä on myynnissä runsaasti käytettyinä ja toki myös uusina. meillä neljä laumaa asuttaa kahta liberta exploreria sekä kahta critter nation doublea. 

sisustuksen suhteen sopii olla luova, rotat rakastavat erilaisia riippuvia pesiä, ja useimmiten omani tapaakin häkin yläosasta köllimästä kasassa. vanhat vaatteet toimivat pehmusteina ja varsinkin ikeasta saa kelpoja sisusteita pilkkahinnalla. myös kirppiksiä kannattaa koluta.

Kattavammat ohjeet, tietoja tapahtumista ym. on luettavissa Lemmikki- ja showkesyrottien kotisivuilta.